Nolottaa jo nyt, kun kirjoitan tätä. Vaikka useimmiten postaukseni liittyvät hyvinvointiin, motivaatioon tai muihin vastaaviin teemoihin, haluan kuitenkin tällä hetkellä vallitsevan tilanteen keskellä muistuttaa, että huumori ja nauru voivat auttaa parantamaan mieltä ja fiilistä. Joten, täältä tulee vähän kevyempää sisältöä kuin yleensä. Minun noloja hetkiä vuosien varrelta, olkaapas hyvät!

Kohtaaminen kadulla

Olin lenkillä vanhempieni talon lähistöllä ja näin aivan äitini näköisen naisen kävelevän selkä minuun päin. Hänellä oli jopa uusi takki, jonka äitini oli ostanut pari viikkoa aiemmin. Ajattelin yllättää hänet, joten otin kunnon spurtin ja juoksin naisen kiinni.

“No mitäs äippä?” heitin naisen kohdalla edelleen juosten.

Hän katsoi minua hyvin hämmentyneenä, moikaten kyllä takaisin. Siinä vaiheessa molemmille oli kyllä selvää, ettemme ole sukua. Minä sitten jatkoin lenkkiäni tavalliseen tapaan pysähtymättä ollenkaan.

Mahtoi nainen ihmetellä, miten joku ei tunnista omaa äitiään.

Vahinkovilautuksella työpaikka

Olin hakenut erästä uutta työpaikkaa ja päässyt haastatteluissa toiseen vaiheeseen, jotka käytiin kahdestaan yrityksen toimitusjohtajan kanssa. Saavuin hieman kiireessä paikalle, muut yrityksen työntekijät moikkasivat iloisesti minulle takaisin, ja koska olin niin minuutilleen paikalla, niin kävelin vain nopeasti kokoushuoneeseen.

Haastattelu eteni mukavasti, mutta huomasin että miehen silmät valuivat koko ajan rintojeni tasolle. Ihmettelin hieman käytöstä, mutta jatkoin kysymyksiin vastaamista. Välillä mies katseli oudosti seinille ja välillä katse taas harhaili takaisin.

Haastattelu oli ohi ja hän kertoi sihteerin ilmoittavan lähipäivinä haastattelujen etenemisestä.

Kun olin päässyt bussipysäkille asti, katsoin omaa heijastustani. Alla ollut tuubitoppi oli valahtanut ja koska kauluspaitani oli läpikuultavaa materiaalia, olin käytännössä esitellyt koko haastattelun ajan alusvaatteitani.

Sain työpaikan.

Nimet sekaisin

Tästä on onneksi jo sen verran aikaa, että koko tilanne naurattaa, varmasti myös toista osapuolta. Olin hiljattain eronnut silloisesta poikaystävästäni ja aloittanut käymään silloin tällöin treffeillä. Erään treffikumppanin kanssa synkkasi paremmin ja näimmekin useamman kerran.

Näimme myös jonkun verran molempien kaveriporukoiden kanssa, joten tunsin miehen kuitenkin suhteellisen hyvin.

Kun tilanne viimein alkoi välillämme lämpenemään, söimme hyvää ruokaa, laitoimme kynttilöitä palamaan ja otimme lasit viiniä. Hetki oli kuin jostain elokuvasta, kun katsoimme toisiamme silmiin. Minä sitten tokaisin, että ihana kun olet siinä, *exäni nimi*. Täytyy sanoa, että jos tunnelma voi muuttua sekunnissa ääripäästä toiseen, niin tässä se tapahtui.

Jännä kyllä, siitä jutusta ei tullut mitään. Suosittelen lämpimästi nimikylttien pitämistä kymmenillä ensimmäisillä treffeillä, kyseisen tapahtuman välttämiseksi!

Jos tämä postaus piristi edes hieman sinun päivääsi, olen tyytyväinen. Haluan muistuttaa, että virheet ja mokailu kuuluvat elämään, eikä itseään kannata ottaa liian tosissaan. Elämää ja tapahtumia ei voi aina ennustaa, mutta siihen kuinka niihin asennoituu, voi aina vaikuttaa. Sillä on lopulta eniten merkitystä.