Askartelet innoissasi unelmakartan, kirjoitat vihkon täyteen unelmia, fiilistelet millaista elämä on kun saavutat tiettyjä välietappeja. Haippailet, että nyt hommat lähtee nousuun ja screenshottailet innoissasi motivaatiolauseita, mutta puolen vuoden päästä olet lähes samassa tilanteessa kuin aiemmin. Mitähän tässä kävi?
On totta, että polku unelmia kohti lähtee omasta mielestä ja ajatuksista, siitä, että uskaltaa uskoa omien unelmien olevan mahdollisia. Kuitenkin välillä on hyvä muistaa, etteivät asiat etene ajatuksen voimalla. Eivätkä asiat etene aina edes tekemällä, jos ei opi muuttamaan toimintamalleja, jotka eivät vie eteenpäin.
Kuva: Jutta Hirsimäki
Mä uskon, että jokaisen yrittäjän pitää rakastaa niitä oman yrityksen ongelmia. Okei rakastaa on ehkä aika vahva ilmaisu tässä, mutta ainakin positiivisella asenteella olla valmis kohtaamaan ne. Tämä sama pätee minun mielestä kaikkiin unelmiin; pitää olla valmis kohtaamaan ne oman unelman tuomat ongelmat ja haasteet, jos haluaa oikeasti saavuttaa ne.
Totta kai se tekeminen, ihanien motivaatiotekstien lukeminen ja toistensa tsemppailu on kivaa, kun kaikki on hyvin, mutta jos ei halua ratkaista oman yrityksensä, toimialansa tai oman toimintansa ongelmia, ei voi kehittyä.
Kuten yksi mun yrittäjäystävä kerran järkevästi sanoi: “Mun mielestä ihmisten pitäisi enemmän näyttää tekojen kautta mitä unelmia he ovat saavuttaneet, eikä unelmoida pelkästään unelmoimisen ilosta”.
Kun rakastaa sitä mitä tekee, välillä haluaa puskea vaikka läpi kiven, jotta saa asiat onnistumaan. Tämä onkin ollut yksi mielessäni viime aikoina paljon pyörinyt teema: Milloin puskea lisää ja milloin antaa ihanien asioiden ja tilanteiden johdattaa?
Voin myöntää, että olen itse juuri se tyyppi, joka yrittää viimeiseen asti, jos kokee jonkin asian tärkeäksi. Välillä niin paljon, että päätä tulee hakattua seinään. Tai stressattua turhaan.
Olen huomannut, että mitä useammin uskallan hieman löysätä ja luottaa siihen, että asiat kyllä etenevät, vaikka en koko ajan puske 110 % – niin asiat tosiaan etenevät.
Mitä useammin olen sanonut unelmia, toiveitani tai ideoitani ääneen, sitä enemmän ihmiset ympärilläni ovat niitä edistäneet tai niistä innostuneet. Ja mitä useammin ihmiset ympärilläni ovat avanneet suunsa omista unelmistaan ja ideoistaan, sitä useammin olen myös itse pystynyt auttamaan ja edistämään heidän tavoitteitaan.
Vaikka inspiraatiosivut ovat pullollaan “Work hard in silence, let the success be the noice” tyylisiä sanontoja, niin ei niitä kannata mielestäni ottaa liian kirjaimellisesti. Varsinkaan nöyrällä suomalaisella mentaliteetilla. Se, että sinä teet yksin kotona stressaantuneena, hiki hatussa maailman makeinta juttua, josta kukaan muu ei tiedä, ei vie sua eteenpäin. Se, että avaat suusi ja kerrot siitä muille, on osa sen menestystarinaa.
Unelmien eteen pitää tehdä duunia, mutta sen ei tarvitse olla puurtamista. Tai yksinäistä. Tai todella kuormittavaa. Onnellisuus, oppiminen ja menestys tulevat matkan varrella, joten katso päämäärän sijaan kokonaisuutta. Ja anna ihmisten ja elämän yllättää.
Olen koko elämäni ajan tuntenut erilaisia, eri maalaisia, eri taustoista ja eri lähtökohdista tulevia ihmisiä. Olen kokenut suurena rikkautena tuntea ja tutustua ihmisten maailmaan, jotka ovat kokeneet eri asioita tai ajattelevat eri tavalla kuin minä. Nautin ajatusten, mielipiteiden ja näkemysten jakamisesta heidän kanssaan. Olen ollut utelias ja kiinnostunut oppimaan kuinka monella tavalla tämän maailman voi nähdä. Perustellut eriävät mielipiteet usein johtavat parhaisiin keskusteluihin, sillä maailma on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen.
Olen ajatellut, että erilaisuus niin taustoihin, kulttuuriin kuin vaikka kasvatukseen liittyen on elämää rikastuttavaa, eikä ilman sitä maailma kehittyisi, myöskään subjektiivisella tasolla. Keskustelut, kokemukset ja nimenomaan erilaiset ihmiset ovat avartaneet maailmaani valtavan paljon henkilökohtaisella tasolla.
Aiheena rasismi, joka on ollut paljon pinnalla, on jopa jollain tasolla absurdi näin vaaleaihoisen Suomessa asuvan suomalaisen naisen näkökulmasta. Vaikka itse koen miettineeni teemaa mahdollisesti keskivertoa enemmän, ymmärrän silti, kuinka vähän lopulta tiedän aiheesta.
Samaan aikaan se on asia, joka on yhteiskuntamme rakenteissa ja joillekin ihmisille arkipäivää. Se on huomaamaton kaikille meille muille, paitsi niille keitä se koskee. Se, että toisen syntyperä tai ulkonäkö vaikeuttaa hänen elämäänsä, on ajatuksena todella järkyttävä. Eikä kyse ole siitä, etteikö meillä jokaisella olisi haasteemme – vaan nimenomaan siitä, ettei se millaiseksi olemme syntyneet toisi meille lisää haasteita.
Halusin ymmärtää paremmin, miten rasismi ilmenee suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa, joten erilaisten podcastien ja tutkimusten lisäksi keskustelin upean ja lahjakkaan ystäväni kanssa, jolla on aiheesta valitettavan paljon kokemusta myös henkilökohtaisella tasolla.
Olin yllättynyt kuullessani, kuinka yhteiskunta tuntuu jo koulusta lähtien lyttäävän ulkomaalaistaustaisten unelmat. Vaikka kokemus on subjektiivinen niin ystävälleni kuin hänen kavereilleen, on se silti väärin. Jotta maailma kehittyy ja pääsemme tietynlaisista stereotypioista eroon, ihmisiä pitää kannustaa tavoittelemaan unelmia. Kouluissa hyviä arvosanoja saaville ja korkeakoulutukseen tavoitteleville oppilaille ystäväni kokemuksen mukaan ehdotetaan lähihoitajan tai muuta ammatillista tutkintoa, eikä korkeakoulu tai akateemiseen koulutukseen kannusteta ollenkaan.
Itse näen tiedon nimenomaan vahvuutena ja valtana. Tietoa ei voi ottaa ihmiseltä pois ja henkinen pääoma tuo vahvuutta. Eikö sen tavoitteluun tulisi kannustaa jokaista? Mitä korkeammalle tähtää, sitä paremman elämän luo itselleen ja ihmisille, jotka ovat ympärillä.
Ystäväni oli myös ihmetellyt, miksi mediassa näkyy niin vähän tummaihoisia asiantuntijoita. Otsikot ja haastattelut koskevat tosi usein rasismia – eivätkä ihmisen asiantuntijuutta tai työroolia.
Kuunnellessani Yle Areenasta Mahadura & Özberkan podcastin jaksoa ”rakenteellinen rasismi Suomessa”, kertoivat he tutkimuksesta, jonka mukaan rasismi ilmenee esimerkiksi työnhaussa. Ulkomaalaistaustaisella nimellä töitä hakevia henkilöitä kutsuttiin huomattavasti vähemmän haastatteluihin kuin suomalaisilla nimillä.
Halusin kuulla myös ystäväni kokemuksen asiasta ja hän kertoi, että häneltä on lähes jokaisessa työhaastattelussa kysytty hänen vanhemmistaan tai taustoistaan. Usein taitoihin liittyvä keskustelu on jäänyt toissijaiseksi ja työpaikka jäänyt saamatta. Toki hänen on itse vaikea arvioida syytä palkkaamattomuuteen, mutta hänen kokemuksensa mukaan kysymykset eivät ole olleet sellaisia, jotka toisivat esille hänen osaamistaan tai työpaikan suhteen tärkeitä tietoja. Se mistä päin Afrikkaa juuret ovat, miksi puhuu niin hyvin suomen kieltä tai miksi on suomalainen nimi, eivät varmastikaan ole kovin oleellisia asioita työstä selviytymisen kannalta, varsinkin jos ne oleelliset asiat jätetään kysymättä.
Ihailen ystäväni asennetta, sillä vaikka hän ottaa asian vakavissaan, osaa hän suhtautua siihen myös hieman huumorilla.
Ystäväni sanoi, ettei koe yksittäisiä kyselyitä taustaansa liittyen rasistisina, mutta se on pidemmän päälle raskasta. Hän on yksilö, ihan niin kuin jokainen meistä. Hänellä on unelmia, ajatuksia, älykkyyttä ja mielenkiintoinen ammatti. Hän nauttii keskusteluista ja hänellä on mahtava huumorintaju.
Ystäväni myös korostaa, ettei omia sanoja pitäisi miettiä liikaa eikä yksi rasistinen kommentti tee kenestäkään rasistia. Hän toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät, että tummaihoiset ja maahanmuuttotaustaiset ovat kaikki yksilöitä, eivätkä homogeeninen ryhmä. Omien juurten ja kulttuurin vahvuus persoonassa riippuu yksilöstä ja perheestä sekä esimerkiksi siitä kuinka hyvin on integroitunut asumansa maan kulttuuriin.
Tärkeää on myös kuunnella ja haluta ymmärtää. Paino sanalla haluta ymmärtää. Me ihmiset usein luomme omaa maailmaamme aiempien ajatustemme päälle ja poimimme ne itseämme ja ajatusmaailmaamme tukevat mielipiteet. Kuitenkin tilanteissa, joissa ei itse ole kokijana, täytyy jollain tasolla osata tunnistaa ne aiemmat ajatusmallit, joita omassa mielessä valmiiksi on.
Tässä kohtaa täytyy myös ymmärtää se, ettei itse oman ihonvärinsä takia voi koskaan täysin ymmärtää, mutta voi silti olla itse aktiivisesti tukemassa muutosta. Vaikka itse ei henkilökohtaisella tasolla olisi kohdannut tätä ongelmaa, se ei tarkoita etteikö sitä olisi. On tärkeä muistaa omien kokemusten subjektiivisuus. Maailmassa on yhtä monta näkökulmaa kuin kokijaa. Pelkkä passiivinen suvaitsevaisuus ei riitä, sillä meidän pitää oppia toimimaan aktiivisen antirasistisesti.
Mieleeni herää kymmeniä ajatuksia, esimerkiksi siitä kuinka olla oma itsensä maailmassa, joka yrittää asettaa sinut erilaiseen muottiin. Tai kuinka pysyä vahvana. Ystäväni onneksi ymmärtää syyn olevan rakenteissa eikä hänen juurissaan. Hän kokee, että tausta on vahvasti osa häntä ja on ylpeä siitä – ihan niin kuin meidän jokaisen kuuluukin. Ystäväni myös totesi hyvin, ettei hän koe heidän olevan ”uhreja”, sillä elämä ei pyöri rasismin ympärillä. Hän kuitenkin toivoo, että me kaikki ihmiset seisottaisiin toistemme rinnalla ja tuettaisiin eteenpäin kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. Ja olen itse täysin samaa mieltä.
Mitä sitten voit itse tehdä asialle? Ystäväni toteaa, että tue ulkomaalaistaustaisten yrityksiä – älä siksi, että se olisi kannanotto – vaan siksi, kuinka lahjakkaita tekijöitä löytyy!
Voit lisätä tietouttasi esimerkiksi erilaisten kirjojen, kurssien ja podcstien kautta. Alla muutamia vinkkejä:
Kuinka paljon voikaan auringonpaiste piristää! Viikonloppu sai aikaan kunnon kevätfiilikset ja paljon uutta energiaa. Tuntuu myös, että pieni stressitila, joka on ollut viime kuukausina läsnä, alkaa pikkuhiljaa väistyä.
Vaikka se hieman kliseeltä aina kuulostaakin, niin positiiviseen asenteeseen ja hyvää mieltä tuottaviin asioihin keskittyminen tuo selkeästi elämään lisää positiivisuutta. Niin ikään ratkaisuihin keskittyminen vie paljon paremmin eteenpäin kuin ongelmien etsiminen.
Vaikka asiat olisivat nyt eri tavalla kuin vaikka kaksi kuukautta sitten, se ei tarkoita, että ne olisivat väärin. Kun asiat alkavat normalisoitua, muista miettiä mitkä asiat ehkä haluatkin jättää erilaisiksi kuin ennen.
Pakko myöntää, että omalta osaltani viime kuukaudet ovat olleet kasvattavaa aikaa. Vaikka teen myös normaalissa arjessa ajatustyötä unelmien, omien arvojen ja asioiden tärkeysjärjestyksen eteen, niin on tämä aika avannut silmiäni ihan uudella tavalla.
Hi, my name is Maiju. I'm an entrepreneur and a blogger living in Helsinki. This blog is about health, fashion and my life.
contact@maijumarkkanen.com