Kuten olen aiemmin useasti hehkuttanut – maanantai on useimmiten yksi suosikkipäivistäni! Pääsee edistämään mielenkiintoisia duunihommia ja luomaan uutta. Tämä maanantai kuitenkin alkoi ihan erilaisella fiiliksellä. Illalla uni ei tullut, kun ajatuksia pyöri päässä kauppalistasta ihmissuhteisiin ja työjutuista erilaisiin tunteisiin. No, arvatakin saattaa ettei huonosti nukuttu yö välttämättä luo parasta mahdollista pohjaa pirteälle ja iloiselle päivälle.

Aiemmin jätin huonot fiilikset usein omaan tietooni ja tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että edes tunsin negatiivisia tunteita. Mikä mussa on vialla? Eihän mulla ole mitään syytä tuntea näin?

Kuitenkin silloin, kun uskalsin ensimmäisen kerran huonon fiiliksen hetkellä avata suuni ystävilleni ja kertoa, ettei fiilis ole paras mahdollinen, sain mahtavia keskusteluja ja samaistuttavia ajatuksia. Harva meistä haluaa kuormittaa toisia, mutta tunteista voi puhua myös rakentavasti, laittamatta niitä tiettyyn laatikkoon.

Mielestäni käsitteen “huono päivä” voisi heivata sanavarastosta pois. Sillä kaikki tunteet kuuluvat elämään, eikä meidän kuuluisi liikaa lokeroida onko tietty tunne “hyvä” vai “huono”. Eikä negatiiviseksi mielletyt tunteet välttämättä tee päivästä huonoa, vaan ne voivat myös olla kehittäviä. Niitä ei mielestäni kannata sysätä sivuun.

Pidemmällä aikavälillä olen huomannut, että mitä rohkeammin kertoo tunteitaan, sitä tasapainoisemmaksi oma tunne-elämä muuttuu. Kun tunteita pitää liian kauan sisällään, ne saattavat helposti paisua tai tulla ulos hallitsemattomasti. Kun tunteista puhuu rehellisesti, on myös muiden helpompi pysyä kärryillä.

Vaikka tämä teksti on aikalailla ajatuksen virtaa tästä maanantaiaamusta, niin toivon, että jokainen muistaa ettei jokaisen päivän tarvitse olla täynnä iloa ja hyvää fiilistä, eikä se silti tee päivästä “huonoa”. Anna itsesi vain tuntea, sen tarkemmin lokeroimatta tunteita “hyviin” tai “huonoihin”. Mikään tunne ei tee kenestäkään saamatonta tai rikkinäistä, vaan tavallisen tuntevan ihmisen. Tunteiden sanominen ääneen vaatii rohkeutta, mutta palkitsee. Ole itsellesi lempeä.

Olen välillä miettinyt, miksi onnistumisen jälkeinen iloinen fiilis on niin lyhytkestoinen. Ikäänkuin heittäisi nopeat high fivet itselleen mielessä ja sitten olisikin jo seuraava homma kiikarissa. Miksi välillä on niin vaikea jäädä nauttimaan arjen hyvistä hetkistä?

Olen viimeaikoina huomannut erikoisen ajatusmallin: Joka tuutista tulee positiivista kannustusta, korostetaan positiivisen ajattelun voimaa ja tsempataan hymyilemään, vaikka ei huvittaisi. No, eräs kaverini heitti hyvin: Eniten ärsyttää se, että itseä ärsyttää. Ei niinkään se ärsytyksen aiheuttaja.

Jos ollaan jo päästy pisteeseen, jossa ärsytys on niin välteltävä tunne, että sen tunteminen lisää ärsytystä, onko positiivisuusajattelu mennyt jo yli?

Mielestäni kenenkään ei pitäisi rankaista itseään siitä, ettei ole aina iloinen, tehokas ja aikaansaava. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niistä pääsee huomattavasti nopeammin eteenpäin hyväksymällä ne, kuin suuttumalla itselleen niiden tuntemisesta. Anna fiilisten tulla. Se on erittäin ok.

Ihanaa päivää jokaiselle! Oli se sitten huikea, tahmea tai ihan jees.