Tyytymättömyyttä omaan elämään ja ympäristöön on vaikea myöntää edes itselleen. Helpompi on kulkea autopilotilla päivästä toiseen ja toivoa, että asiat ympärilläsi muuttuvat.
Olen useamman kerran elämäni aikana pysähtynyt ajattelemaan oman elämän sisältöä ja myöntänyt, ettei se ole sellaista kuin haluaisin. Kuitenkin kipuilu on ollut täysin pääni sisällä, eikä ympäristössä ole ollut sinänsä vikaa. Se on vain ollut väärä ympäristö minulle, siinä elämän vaiheessa.
Välillä näissä tilanteissa miettii, miksi ihmeessä on rakentanut itselleen elämän, josta ei nauti. Mitä järkeä on puurtaa päivästä toiseen, jos menee itselleen epämieluiseen suuntaan?
Meillä kaikilla on käsitys siitä, mitä haluaisimme olla. Useimmiten näiden toiveiden ja oman toimintamme välillä on jonkin verran matkaa.
Sinä voit itse valita, millaista tarinaa pääsi sisällä kerrot. Syyllistätkö itseäsi siitä, ettet ole saavuttanut vielä läheskään kaikkea elämässäsi vai otatko arjen jännittävänä ja hauskana matkana. Mihin kaikkeen sinä pystyt tulevaisuudessa? Mitä kaikkea maailma vois sinulle tarjota?
Kun uskaltaa päästää irti niistä vaatimuksista ja rajoitteista, joita on itselleen luonut, asiat alkavat järjestyä. Vaikka et olisi vielä tänään saavuttanut kaikkia tavoitteitasi, se ei tarkoita ettetkö voisi saavuttaa niitä pian. Kun päästää irti siitä päässään olevasta suunnitelmasta ja antaa itselleen enemmän vapautta olla, näkee mahdollisuuksia. Niihin kannattaa tarttua.
Hahmottelin yhtenä päivänä paperille omaa näkemystäni prosessista kohti onnistumista. Millaisiin vaiheisiin ajatuksissani pääsin ja mitkä voivat olla pahimpia kompastuskiviä? Lopulta nämä esteet ovat sellaisia, joita ei varsinaisesti ole olemassa. Ainoastaan meidän luomassa omassa todellisuudessa. Kaikki haasteet on ratkaistavissa tavalla tai toisella.
1. Päättämättömyys
Varmin tapa jäädä kytemään paikoillaan, on päättämättömyys. Joko ei osaa päättää, ei uskalla päättää tai ei tiedä mitä haluaa. Yleisesti onnistuminen vaatii sitoutumista ja motivaatiota, sillä mikään tavoite ei toteudu yhdessä yössä. Myös huomion suuntaaminen kymmeneen asiaan esimerkiksi kolmen sijasta jakaa liikaa fokusta.
2. Osaamattomuus
Ehkä idea on kirkkaana mielessä, mutta omat taidot ovat puutteelliset. Tässä kohdassa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa a) opetella itse tai b) ulkoistaa. Harvemmin mikään asia etenee hakkaamalla päätä seinään. Yksi tärkeimmistä asioista on myöntää, jos ei osaa, jotta ei turhaan heitä itse kapuloita rattaisiin.
3. Tietää, mutta ei toteuta
Välillä on tilanteita, joissa tietää mitä kannattaisi tehdä. Mihin suuntaan panostaa tai mitä työkaluja käyttää ja kokeilla. Alku voi olla erittäin lupaava ja hommat jo käynnissä. Kuitenkin jostain syystä nämä ideat jäävät pelkästään ajatuksen tasolle ja asiat junnaavat paikoillaan. Hyvät ja kokeilemisen arvoiset idea pitäisi aina laittaa käytäntöön eikä vain ajatella asiaa. Mieluummin testaa ja katsoo toimiiko, kuin pohtii asiaa loputtomasti.
Mitä ajatuksia teille heräsi? Millaisia haasteita sinä olet kokenut?
Omaa mieltä olisi vähintäänkin yhtä tärkeä harjoittaa kuin omaa kuntoa ja lihaksia.
Ihmisellä on keskimäärin 60 000 – 70 000 ajatusta päivässä. Mieti,
kuinka paljon omat ajatuksesi vaikuttavat sinun oloosi. Millaisia ajatuksia
päässäsi pyörii?
Listasin alle viisi omaa rutiiniani mielen hyvinvoinnin tueksi,
joita sinäkin voit hyödyntää.
Meditointi
Tutustuin meditointiin paremmin noin seitsemän vuotta sitten, sillä olin nähnyt ja kuullut kuinka paljon positiivisia vaikutuksia se oli tuonut muutamalle lähipiirissäni olevalle ihmisille. Nykyään on hauska miettiä, kuinka vaikeaa edes viiden minuutin meditointi alussa oli. Mieli vilisi ajatuksia ja oman itsensä ja ajatustensa kohtaaminen ja täysin siinä hetkessä oleminen jopa ahdisti. Nyt useamman vuoden päivittäisen meditoinnin jälkeen, en voisi kuvitellakaan aamujani ilman meditaatiota. Se onkin yksi tärkeimmistä prioriteeteistäni.
Jooga
Jooga on ollut elämässäni vaiheittain kymmenen vuoden ajan.
Välillä olen joogannut kolme kertaa viikossa, välillä taas panostanut enemmän
muuhun treeniin ja käynyt joogaamassa silloin tällöin tai joogannut kotona aina
kun siltä on tuntunut. Nyt syksyllä aloin taas omien aikataulujeni puitteissa käymään
Oh my Goodness –kahvilan joogastudiolla. Suosittelen paikkaa ehdottomasti,
ihanat ohjaajat ja kaunis sali.
Jooga auttaa minua tuntemaan mieleni ja kehoni yhtenäiseksi
ja saamaan ajatukseni täysin harjoitukseen ja siihen hetkeen.
Kiitollisuus-päiväkirja
Mielestäni yksi mielen hyvinvoinnille tärkeimmistä asioista on oppia ottamaan asiat ja ihmiset sellaisena kuin ne ovat, eikä sellaisina kuin sinä niiden haluaisit olevan. Kun ymmärtää kuinka suuri merkitys kaikkeen omalla reagoinnilla on, elämää oppii näkemään aika erilaiselta kulmalta.
Kiitollisuus-päiväkirja on yksi hyvä tapa löytää omasta
elämästä asioita, jotka ovat hyvin.
Otamme todella suuren määrän asioista elämässä
itsestäänselvyytenä. Moni unohtaa arvostaa sitä, mitä elämässä tällä hetkellä
on ja toivoo aina vain enemmän. Eikä tavoitteissa ole todellakaan mitään vikaa,
jos osaa myös olla kiitollinen siitä kaikesta mitä tällä hetkellä on.
Tiedostaminen
Tämä on varmaan koko listan vaikein kohta, sillä itsensä
kohtaaminen rehellisesti voi aluksi tehdä todella kipeää. Kukaan ei halua
tuntea olevansa rikkinäinen, heikko tai huono. Varmaan jokaisella meistä on
lapsuudessa opittuja rooleja ja käytösmalleja, jotka kulkevat mukanamme läpi
elämän, kunnes tiedostamme mistä käytöksemme johtuu.
Esimerkiksi uhriutuminen on hyvin kuluttavaa niin itselle
kuin ympärillä oleville. Pitää oppia erottamaan syyllisyys ja vastuu
toisistaan. Jos löydät toistuvasti syyn pahaan oloosi ympäristöstäsi ja muista
ihmisistä, sinun on mahdoton kehittyä.
Kun uskaltaa ottaa itse vastuun omasta elämästään, omista teoistaan
ja energiastaan, on mahdollisuus löytää pysyvämmin parempi olo ja muuttaa omaa
näkemystä itsestään.
Sinä voit määritellä itsesi uudelleen. Saat olla eri ihminen
kuin vuosi sitten tai vaikka puoli vuotta sitten. Oman kasvun prosessissa on
myös todella tärkeä olla lempeä itseään kohtaan, sillä ihan samalla tavalla
kuin salilla vaaditaan kehitykseen toistoja – ei mielikään muutu parilla
harjoituskerralla.
Kirjallisuus
Edelliseen kohtaan apuna voi erilaisten kurssien ja
terapioiden lisäksi käyttää esimerkiksi kirjallisuutta. Kimmo Takanen – Tunne
Lukkosi on yksi mieleenpainuneimmista kirjoista omien tunnelukkojen ja
käytösmallien käsittelyn saralla.
Yhtä silmiä avaavia olivat keskustelut, joita kävin ihmisten
kanssa kirjaan liittyen. Useampi henkilö sanoi, ettei uskalla tehdä kirjassa
olevaa testiä – sillä ei halua kuulla yhtään enempää omia virheitään.
Pelko on usein suurin syy jättää asioista tekemättä. Ehkä
tärkein asia, jonka toivoisin jokaisen ihmisen ymmärtävän, on se, että sinun
elämästä ei voi tulla parempaa, ellet tee siitä itse parempaa. Eikä sinun mieli
voi voida paremmin, jos et itse anna sen voida paremmin.
Vaikka kuinka pelottaisi kohdata itsensä, niin se kannattaa.
Uskon, että jokainen ihminen tekisi sen, jos tulokset olisivat yhtä näkyviä
kuin vaikka ne vatsalihakset salilla. Mielen treenit ja sitä kautta parempi
henkinen tila kuitenkin muuttavat elämää huomattavasti enemmän kuin
vatsalihakset tulevat ikinä muuttamaan.
Luin aamulla Annin Instagram-tekstin, jossa hän pohti somessa työtä tekevien arvoja, ihmissuhdetaitoja ja yhteistyödiilejä. Mm. sitä, kuinka jotkut ovat kavereita vain siihen asti kun hyötyvät toisesta. Tämä herätti minussa paljon ajatuksia. Annilla oli hyviä pointteja tekstissä. Itse haluaisin nostaa esille myös asian toisen puolen.
Sosiaalinen media on varmaan ainoa paikka, jossa kaverisuhteiden haalentuminen on helppo laittaa sen pikkiin, että joku on halunnut vain hyötyä sinusta. Mihin on kadonnut se fakta, että kaikkien ihmisten kanssa ei välttämättä vain synkkaa niin hyvin? Kaikille voi ja kannattaa olla ystävällinen, mutta kaikkien kanssa ei pysty saatika ehdi olemaan hyvä ystävä.
En voi ikinä tarpeeksi korostaa sitä, ettei kukaan ole sinulle velkaa mistään mitä olet tehnyt heidän eteensä. Älä ikinä odota vastapuolelta mitään vaan auta auttamisen halusta. Auta, koska haluat auttaa. Koska se tuntuu hyvältä, älä syyllistämisen tai huonon omantunnon takia. Kun toimit näin, kukaan ei voi “vain hyötyä sinusta”, sillä olet halunnut olla hyödyllinen.
Aina ajatukset kaverisuhteista eivät vain välttämättä mene yksiin ja toinen haluaisi olla enemmän yhteydessä tai esimerkiksi läheisempi kuin toinen. Tai toinen haluaisi käyttää toisen vapaa-aikaa asioihin, joihin hän ei itse halua. Kuten sanotaan, eniten toisesta ihmisestä oppii silloin, kun he eivät saa sinusta sitä mitä haluaisivat. Ajatuksia ihmissuhteista, ystävyydestä ja ajankäytöstä on varmasti yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Tämän takia mielestäni on älyttömän tärkeä oppia, ettei ihmisiä kuulu ottaa niin kuin sinä heidän haluaisit olevan, vaan niin kuin he ovat.
Mielestäni on enemmän kuin luonnollista, ettei kaikkien kanssa ihmissuhde toimi samalla tavalla tai yhtä syvästi. Niin ikään on luonnollista, että elämässä on muutama hyvä ystävä ja enemmän kavereita. Toisilla taas on vain yksi hyvä ystävä ja joillakin pelkästään paljon kavereita. Ihmissuhteet vaativat aina panostusta, joten ei ole ylimielistä, itsekästä tai epäsoveliasta panostaa niihin ihmisiin, ketkä tuntuvat itselle oikeilta.
Totta kai eroavat näkemykset ihmissuhteen syvyydestä tai torjuminen tuntuu inhottavalta. Nopein ratkaisu omaan kipuun on etsiä vikoja vastapuolesta. Vaikkapa sitten toisen ylimielisyydestä, hyötymishalusta tai itsekkyydestä. Minun mielestä kuitenkin tärkein muistaa jokaisessa ihmissuhteessa on se, että meillä voi olla valtavia näkemyseroja ja se oma näkemys on aina subjektiivinen. Se, miltä joku näyttää tai tuntuu sinusta – ei tee siitä totta, muuta kuin sinun omassa tarinassasi.
Muistetaan siis pysähtyä ennen kuin tuomitaan. Ymmärretään, että omat näkemykset on vain näkemyksiä ja että toinen voi nähdä asiat eri tavalla. Kyllä ne oikeat ihmiset jokaiselle löytyy, joten vihataan vähemmän ja rakastetaan enemmän. Toiset ihmissuhteet säilyy läpi elämän, joidenkin kanssa kasvetaan erilleen ja välillä elämään ilmestyy uusia timanttisia tyyppejä. That’s life.