Kuva: Tanja Koivisto Treenivaatteet: Röhnisch 

Mielestäni on ihanaa, kuinka kehopositiivisuus on nykyään niin paljon pinnalla. Halutaan tuoda esille sitä, kuinka omaa kroppaa pitää oppia rakastamaan omista epävarmuuksista huolimatta. Olen tästä täysin samaa mieltä.

Katsoin eilen Anniina Kankaan tekemän videon aiheesta ja ajattelinkin jakaa omia kokemuksiani aiheeseen liittyen. (Linkki videoon löytyy postauksen lopusta)

Minulla ei ole onneksi ollut kovin suuria epävarmuuksia vartaloni suhteen koko tähänastisen elämäni aikana. Oikeastaan ensimmäiset epävarmuudet tulivat muiden sanomisten kautta. Olin pitänyt itseäni normaalivartaloisena ja sopusihtaisena, kunnes yläasteella terveydenhoitaja laittoi minut toistuvasti tapaamaan häntä ja luettelemaan mitä söin. Hän ei ikinä uskonut vastauksiani, vaikka sen ikäiselle kuusi kertaa viikossa urheilevalle nuorelle olisi ollut mahdottomuus pysyä tajuissaan ilman syömistä.

Sain usein kuulla myös puolitutuilta olevani liian laiha tai kuinka minun pitäisi syödä lisää. Kaikki minut tuntevat tietävät, kuinka paljon oikeasti syön ja entisen poikaystävän kanssa meillä tuli jopa vitsi siitä, kuinka söin enemmän kuin hän. Vartaloani kommentoitiin nuorena todella paljon. Lukiossa sain kuulla, että “kyllä mäkin voisin olla noin laiha, jos näännyttäisin itseäni niin kuin sä”. Olen myös saanut kuulla olevani “ällöttävän laiha” ja että “sun pitäis kyykätä lisää”. Olen itse ollut aina normaalipainon alarajalla tai lievästi alipainoinen, eikä minulla ole ollut ongelmia syömisen kanssa. Mietin kuitenkin millaista hallaa tuollaiset kommentit aiheuttavat ihmisille, jotka jo valmiiksi vihaavat omaa kehoaan.

Minulle vartalo on urheilutaustani takia enemmänkin yksi tapa ilmaista itseäni. Tuntea olevani voimakas, nauttia liikkeistä ja saada lisää energiaa. Se on ollut eräänlainen työkalu toteuttaa asioita, joita haluan. Ehkä juuri siitä syystä en ole ikinä kunnolla ymmärtänyt muiden kritiikkia omia tai toisten vartaloja kohtaan. Mielestäni ne on luotu enemmän performoimaan kuin kainaloläskien nypistelyyn peilin edessä. Vartalo on kaunis silloin, kuin sen kantajakin on.

Mielestäni kehopositiivisuuden lisäksi olisi yhtä tärkeää ajaa sisäisen kauneuden asiaa. Opetetaan mieluummin lapsillemme, että ulkomuodolla ei ole mitään väliä. Kerrotaan, ettei kenenkään vartaloa tarvitse kommentoida negatiiviseen sävyyn ja on täysin toissijaista, miltä ihminen näyttää. Paljon suurempi merkitys on sillä, millainen tyyppi siellä sisällä on. Se, että joku ihminen on sinun mielestäsi liian laiha tai lihava, ei tee siitä faktaa tai kommentoimisen arvoista. Täysin eri asia on olla aidosti ja oikeasti huolissaan esimerkiksi syömishäiriön mahdollisuudesta. Silloinkin lähestymistavan tulisi olla lempeä ja keskusteleva, ei tuomitseva.

Täällä tämä “ällöttävän laiha lättäperse” porskuttaa ja rakastaa omaa kroppaansa. Enemmän siksi, että se toimii ja pystyn urheilemaan. Toissijaisesti siksi, miltä se näyttää. Kun häikäisee ihmiset omalla ihanalla luonteellaan, ei kukaan edes tajua katsoa vartaloa. Panostetaan kaikki siihen millaisia ollaan, eikä siihen, että onni odottaa pudotetun 5kg tai kielletyn suklaapatukan takana. Onnellisuus tulee vasta kun hyväksyy itsensä tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin on.

Paljon ihania fiiliksiä sun päivään,

Linkki Anniinan videoon:

Tästä