Olen välillä miettinyt, miksi onnistumisen jälkeinen iloinen fiilis on niin lyhytkestoinen. Ikäänkuin heittäisi nopeat high fivet itselleen mielessä ja sitten olisikin jo seuraava homma kiikarissa. Miksi välillä on niin vaikea jäädä nauttimaan arjen hyvistä hetkistä?

Olen viimeaikoina huomannut erikoisen ajatusmallin: Joka tuutista tulee positiivista kannustusta, korostetaan positiivisen ajattelun voimaa ja tsempataan hymyilemään, vaikka ei huvittaisi. No, eräs kaverini heitti hyvin: Eniten ärsyttää se, että itseä ärsyttää. Ei niinkään se ärsytyksen aiheuttaja.

Jos ollaan jo päästy pisteeseen, jossa ärsytys on niin välteltävä tunne, että sen tunteminen lisää ärsytystä, onko positiivisuusajattelu mennyt jo yli?

Mielestäni kenenkään ei pitäisi rankaista itseään siitä, ettei ole aina iloinen, tehokas ja aikaansaava. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niistä pääsee huomattavasti nopeammin eteenpäin hyväksymällä ne, kuin suuttumalla itselleen niiden tuntemisesta. Anna fiilisten tulla. Se on erittäin ok.

Ihanaa päivää jokaiselle! Oli se sitten huikea, tahmea tai ihan jees.