Kuva: Elina Leskinen

Olen aina pitänyt itseäni urheilullisena. Se fiilis, jonka urheilu tuo on sanoinkuvaamattoman siisti.

Puin ensimmäisen kerran hokkarit jalkaan kuusi vuotiaana, vanhempani yrittivät laittaa minua satubalettiin kun taas itse halusin rymyämään ringettekentälle. Lopulta päädyin harrastamaan molempia lajeja aktiivisesti yli seitsemän vuoden ajan.

Olen aina ollut suhteellisen kilpailuhenkinen ja kävin esimerkiksi koulujemme testeissä juoksemassa 1500m uudelleen, sillä yksi tyyppi oli ensimmäisissä mittauksissa minua muutaman sekunnin nopeampi.

Totuin elämään, jossa olin aina jäähallilla, tanssistudiossa tai kavereiden kanssa treenaamassa. Se oli siisteintä ikinä. Varsinkin pelit, turnaukset ja näytökset antoivat todella paljon.

Taisin täyttää 15-vuotta, kun ajattelin tarvitsevani elämääni muutakin. Jostain syystä tunsin jääneeni paitsi kavereiden menoista. Silloin olin jo luopunut pikku hiljaa baletista. Lopulta tein yhden siihen astisen elämäni vaikeimmista päätöksistä ja lopetin myös ringeten. Olo oli todella tyhjä.

Mikään elämässä ei tuonut samaa oloa kuin urheilu, joten päätin kokeilla kaikkia mahdollisia lajeja. Aloitin yleisurheilun, joka ei kuitenkaan ikinä ollut oma juttuni. Pelasin ja valmensin sählyä, mutta siitäkään ei irronnut samoja kiksejä. Kokeilin eri tanssilajeja, tennistä, seinäkiipeilyä ja vaikka mitä. Kokeileminen oli hauskaa, mutta mikään laji ei vienyt mukanaan samalla tavalla. Treenikertojen vähentäminen toi myös elämääni paljon vapaa-aikaa, jota en aluksi osannut täyttää järkevästi.

Olin muutaman vuoden todella hukassa urheilun suhteen. Oli todella outoa urheilla saamatta sitä euforian tunnetta, johon oli tottunut.

Lopulta sama fiilis löytyi salilta – kehonpainotreeni, hiit-tyyppiset treenit ja erilaiset haasteet tuovat tarpeeksi motivaatiota ja hyvää fiilistä. Dancehall-tunnille astumista en myöskään kadu hetkeäkään – jo ensimmäisestä tunnista lähtien tajusin sen olevan oma juttuni.

Tällä hetkellä treenaan keskimäärin 4-6 kertaa viikossa. Pyrin kuuntelemaan kehoani ja tekemään eri tyylisiä harjoituksia. Haluan huolehtia kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnistani. Niin rankemmalle treenille kuin rauhalliselle jooga + meditaatio kombolle on paikkansa.

Jos rakkaus urheilua kohtaan takkuilee, jatka etsimistä. Kyllä se oikea laji eteen tulee.

Share: