Kuvat: Tanja Koivisto Vaatteet: Neule: Nakd Koru: House of Elliot 

 

Mä elin aiemmin ekologisemmin kuin nykyään. Tosin, mä olen onnellisempi nyt kuin silloin, myös edellä mainitusta syystä. Muutama vuosi sitten päätin, että teen kaiken mahdollisimman ekologisesti. Ostin ainoastaan ekologisesti ja eettisesti tuotettuja vaatteita, tutkin tarkasti missä syömäni ruoka tuotetaan, lyhensin suihkussa oloaikaani, kulutin mahdollisimman vähän muovipakkauksia ja tein arjessa aina sen ekologisemman valinnan mahdollisuuksien mukaan.

Ahmin dokumentteja ja kirjoja maailman tilasta, ekologisuudesta ja kierrättämisestä. Katsoin useita dokumentteja tehtaiden työoloista. Kuten sanotaan, tieto lisää tuskaa. Tuntui, etten voi mitenkään yksin tehdä tarpeeksi ja ajatukseni pyörivät paljon arvojeni ympärillä. Aloin kokea stressiä valinnoistani.

Yhtenä päivänä se iski – Haluanko levittää ympärilleni enemmän onnea ja iloa vai keskittyä stressaamaan omista kulutusvalinnoistani? Valitsin ensimmäisen.

Enkä tarkoita, että tilasin heti viisi boxia noutoruokaa, kolme laatikollista tavaroita Aliexpressiltä tai juoksin H&M uusimaan vaatekaappini. Päätin vain ottaa rennommin. Nykyään on mielestäni ok silloin tällöin ostaa ketjuliikkeistä vaatteita, syödä vähän ravinneköyhempi vaihtoehto tai ostaa tuotteita, jotka on pakattu muoviin.

Tärkein on tehdä ekologisia valintoja, jotka on helppo integroida omaan arkeen. Käytä kestokassia muovipussien sijasta, kanna omaa vesipulloa mukana ja korvaa elmukelmu esimerkiksi bee’s wrapeilla. Älä vietä suihkussa tuntia laulaen tai osta vaatteita hetken mielijohteesta. Sillä pääse jo hyvään alkuun. 

 

Kuitenkin arvot ovat minussa niin syvällä, ettei minun tarvinnut Aadra collectionia suunnitellessa edes hetkeä miettiä miten ja missä tuotteet valmistetaan. Halusin, että tiedän tarkalleen ketkä suunnittelemani tuotteet valmistaa, missä ja miten. Minulle on myös tärkeää, että kaikki kokevat työnsä mielekkääksi.

Mielestäni on tärkeä muistaa, että muutos tapahtuu helpoiten tapojen kautta. Luo itsellesi ekologisempia tapoja toimia arjessa. Valitse auton sijasta pyörä työmatkalle, meal preppaa etukäteen jos arkena terveellisempi syöminen on muuten hankalaa tai pidä vaikka joka tiistai vegaanipäivä. Pienillä valinnoilla ja useilla toistoilla saadaan lopulta enemmän aikaan.

Ihanaa viikkoa! x

Share: