Yleisesti elämässä pyrin välttämään rutiineja ja tekemään asioita tarkoituksella eri tavalla tai eri järjestyksessä. Kuitenkin aamuiksi olen kehittänyt rutiinin, jonka ansiosta aamuni lähtevät paljon paremmin käyntiin.

Meditointi

Aloitan jokaisen aamuni mediaatiolla ja välillä teen myös lyhyen joogan mediaation perään. Minulla meditoiminen auttaa poistamaan stressiä, parantamaan keskittymiskykyä ja mieleni pysyy postiviivisena sekä rauhallisena. Näin muutaman huomaamani hyödyn mainitakseni. Nämä hyödyt kuitenkin olen huomannut vasta kun olen meditoinut säännöllisesti pidemmän aikaa. Muistan kuinka alussa hiljentyminen tuotti ongelmia ja olisin halunnut luovuttaa monta kertaa, nyt taas odotan jokaista aamuani innolla.

Terranova tuotteet saatu Sugar pr-toimistolta.

Lasi sitruunavettä ja lisäravinteet

Meditoinnin tai joogan jälkeen juon ison lasillisen vettä, yleensä sitruunalla. Yritän pitää aamuni mahdollisimman kiireettöminä, sillä yleensä päiväni ovat suhteellisen pitkiä ja intensiivisiä.

Vesilasin jälkeen otan aamupalan yhteydessä Terra Novan multinutrient ja magnesium-tabletit. Näissä tykkään siitä, että tuotteet on valmisettu luonnollisista käsittelemättömistä ainesosista. Tuotteet sopii myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

Aamupalalle keitän usein joko teetä, matcha-lattea tai tavallista kahvia. Tähän nyt tietysti kuuluu myös hampaiden ja kasvojen pesu, mutta niiden kuvamateriaali ei olisi ollut läheskään näin esteettistä.

Ihanaa päivää! xx

Share: