Kaupallinen yhteistyö: UKKO.fi

Kuinka moni muu yrittäjä on miettinyt, että apukäsiä tarvitsisi, mutta ei haluaisi palkata pysyvää työntekijää vielä? No, ainakin minä ja useaan kertaan.

Olen tähän asti tehnyt töitä toisten yrittäjien kanssa ja teen varmasti myös jatkossa. Uusi osa-aikainen assistenttini ei kuitenkaan voi laskuttaa yrittäjänä, joten suosittelin hänelle UKKO.fi-palvelua laskuttamista varten. Assistentti on minulla ainakin pari kuukautta ennen kesälomaani. Voin kertoa teille myöhemmin lisää kokemuksiani assistentin ottamisesta.

Missä asioissa assistenttia tarvitsee?

Olen ollut aina sitä mieltä, ettei kaikkea kannata yrittää tehdä yksin. Oma aika kannattaa fokusoida niihin asioihin, jotka vie itseä eniten eteenpäin ja antaa osa töistä toiselle ammattilaiselle. Molemmat kokevat hommansa mielekkääksi ja lopputuloskin on yleensä parempi.

Tämän lisäksi olen aina ollut sitä mieltä, ettei kaikkea pidä yrittää saada ilmaiseksi. Työstä kuuluu maksaa ja yleensä panostus apuun tuo myöhemmin myös paremman tuloksen sinulle itsellesi ja yrityksellesi.

Oma assistenttini auttaa minua pääsääntöisesti uusasiakashankinnassa ja myynnissä, mutta silloin tällöin myös kuvausjärjestelyissä ja joissakin blogiini liittyvissä töissä.

Assarin kommentit UKKO.fi laskutuksesta

“Päädyin valitsemaan kevytyrittäjänä UKKO.fi -palvelun, sillä siihen rekisteröityminen on maksutonta ja palvelu houkutteli vaivattomuudellaan. Myös pari tuttuani on kehunut palvelua positiivisesti Maijun lisäksi.

Palvelun käyttöönotto oli yllättävän helppoa ja nopeaa. Selkeät stepit ja ohjeet auttoi siinä. Palvelu oli ajateltu käyttäjiä varten ja alusta oli selkeä.
Mukavaa oli se, että sähköpostiin tuli viesti palvelun käyttöönotosta.

Aikaisemmin en ole yhtäkään laskua vielä luonut, joten yllätyin UKKO.fi- palvelun laskun teosta, joka oli todella helppoa. Sivusto antoi tarvittavat lisätiedot jokaisesta kohdasta, jotta sai varmuuden, että antaa oikeita tietoja.

Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa UKKO.fi saisi myös oman mobiilisovelluksen, jotta sen käyttö olisi miellyttävää myös puhelimella.”

Oma kokemukseni UKKO.fi-palvelulla maksamisesta on myös myönteinen. Laskut ovat samanlaisia kuin yrittäjien laskuttamat, niissä on selkeästi esillä alv. ja muut maksut. Mielestäni tämä on loistava tapa madaltaa kynnystä työntekijän ottamiseen. Voit helposti kokeilla, kuinka paljon apua saat, ilman että joudut tekemään pitkiä sopimuksia tai selvittelemään mihin rekistereihin sinun yrittäjänä kuuluu ilmoittautua työntekijöitä palkatessasi.

Mikäli sinua kiinnostaa lukea myös oma käyttökokemukseni UKKO.fi-palvelusta ennen yrittäjäksi ryhtymistä, suuntaa tähän postaukseen.

Share: