Kuva: Tanja Koivisto

 

Mä olen sellainen innostuja. Kaikki uusi, uudet kokemukset ja uudet mahdollisuudet kiinnostaa, sillä haluan kehittyä jatkuvasti. Uusia ihmisiä on ihana tavata, itseä on siistiä haastaa ja mukavuusalueelta poistuminen tekee mielestäni hyvää.

Olen myös kunnianhimoinen ja haluan tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Silloin yksinkertaisesti aika ei riitä kaikkeen ja jotain pitää jättää tekemättä.

Opin jo nuorempana sanomaan “ei” asioille, jotka minua eivät kiinnosta. Baari-illat jäivät helposti taakse, vaikka ystävät niitä vielä viettivät. Se ei vaan ole mun juttu.

Entä sitten kun asiat on sellaisia, jotka kiinnostaa? Miten vaikeaa on silloin sanoa ei. 

Blogin myötä sähköpostiini tulee kutsuja mielenkiintoisiin tapahtumiin, kiinnostavia yhteistyöehdotuksia ja mahdollisuuksia, joita tuskin ilman sosiaalista mediaa olisi tullut. Välillä näistä on todella vaikea kieltäytyä. Teen blogia osittain työkseni, mutta olen myös yrittäjä. Kun päättää aikataulunsa kokonaan itse, joutuu jatkuvasti priorisoimaan asioita tärkeysjärjestyksen mukaan. Olenkin päättänyt itselleni aina kerralla kolme tärkeintä tavoitetta, joihin käytän eniten aikaani.

 

Neljä vinkkiä, kuinka sanoa helpommin ei: 

 

  1. Mikä on sinulle tärkein asia elämässäsi?

Haluatko saada opiskelut päätökseen? tai mahdollisesti saada yrityksesi menestymään? Priorisoi kaikki tavoitteeseesi liittyvät ja sitä eteenpäin vievät asiat korkealle listallasi. Sano muille asioille tarpeen tullen ei. Itse olen huomannut, että fokusointi muutamaan asiaan kerralla auttaa huomattavasti niiden saavuttamisessa.

2. Tuoko se sinulle iloa?

Tuoko tapahtuma, uusi harrastus tai uusi kokemus sinulle iloa? Mitä saat siitä irti? Jos tuntuu, että osallistuisit vain velvollisuudesta pikkuserkkusi kummin kaiman illanistujaisiin, voit jättää menemättä.

3. Jaksatko?

Muista aina kuunnella omaa jaksamistasi. Yksi tärkeimpiä asioita jaksamisen kannalta ovat terveelliset elämäntavat. Pidä huolta, että nukut ja syöt hyvin sekä liikut säännöllisesti. Välillä on ihan ok jäädä ylimääräisestä menosta kotiin, jos ei yksinkertaisesti jaksa.

4. Et jää mistään paitsi

On myös tärkeää muistaa, että vaikka jäisit Vappuna tai Uutena vuotena kotiin, et menetä mitään. Sosiaalinen media varsinkin luo helposti kuvaa, että kokoajan pitäisi olla menossa. Tilaisuuksia ja tapahtumia tulee myös jatkossa!

 

Aurinkoista päivää! 

-Maiju

Share: