Kuva: Heikki Sivonen Hiukset: Mira Luhtala

 

Minua Instagramissani seuraavat (linkki) ovatkin ehkä huomanneet, mitä kaikkea tässä kuussa on tapahtunut. Kirjoitan nyt tarkemmin millaisia fiiliksiä helmikuu on herättänyt.

Helmikuun alussa olin Köpenhaminassa, ideana oli käydä muotiviikoilla ja mallina kuvaamassa Mahla Clothingin vaatteita. Matkan ensimmäinen päivä oli kunnon katastrofi. Olimme valinneet asuinpaikkamme pelkän tähtimäärän perusteella, lukematta yhtään arvotelua. Huoneessa oli lähes kaikki vialla suihkun toiminnasta aina siisteyteen. Kaiken kruunasi vielä naapurihuoneessa pidetyt jatkot, joiden ansiosta nukuin vain tunnin. Aamu alkoi vielä ihanasti palohälytyksellä, jolloin bookkasimme samantien uuden hotellin ja toivoimme ehtivämme ajoissa kuvauspaikalle.

Uusi hotelli oli onneksi mahtava, iso suositus siis Savoylle. Selitin tilanteen respassa ja saimme huoneen heti kello 8 ja aamiaista ilman lisämaksua. Ehdimme onneksi kuvauspaikalle ajoissa ja päivä oli todella kiva. En valitettavasti saanut vielä kuvia itselleni tähän postaukseen lisättäväksi, mutta niitä tulee myöhemmin.

 

Kuva: Heikki Sivonen

Kun laskeuduimme Suomeen, sain puhelinsoiton. Minut oli valittu Fit-lehden kansimallikilpailuun. Lisäksi sähköpostissani odotti kaksi kiinnostavaa yhteistyötarjousta, joista ainakin toista lähdettiin jo suunnittelemaan eteenpäin.

Meillä oli pitkä kuvauspäivä Jumppakavereiden kanssa Fit-lehden kilpailua varten. Voittaja valitaan ensi viikonloppuna Go Expo -messuilla. Mielestäni uusia asioita kannattaa aina kokeilla, niistä jää varmasti monia hauskoja muistoja.

Helmikuussa myös ihana New Look-liikkeen Mira laittoi hiukseni uuteen uskoon. Hänen luokseen on aina niin kiva mennä, kun tietää saavansa ammattimaisen lopputuloksen ja hyvää seuraa. Hiukset näkyvät tässä kuvassa.  

Kyselin teiltä tänään Instagram-storyssa, olisiko Miran kanssa järjestettävä muodonmuutos-kilpailu kiinnostava. Useampi laittoi viestiä, että on ehdottomasti mukana. Sellainen on siis luvassa myöhemmin keväällä. Miran käden jälkeen voit tutustua hänen Instagramissaan: Hair by Mira 

 

Kuva: Lauri Kalima Vaatteet: Biancaneve 

 

Viime viikonloppuna kuvasimme kesällä Ruplassa järjestettävää Heikki Sivosen taidenäyttelyä varten materiaalia. Kevätaurinko paistoi kauniisti ja näissä kuvissa on ainakin omasta mielestä tosi kiva fiilis. Kaikki kuvat, jossa olemme Kirsin ja Teron kanssa, ovat siis Kiasmassa otettuja. Näiden tapahtumien lisäksi helmikuuhun on kuulunut ensi kuussa järjestettävien tapahtumien järjestelyä, uusi kuntosali ja sen myötä myös uusia suunnitelmia treenaamiseen liittyen.

 

Tälle keväälle haluan antaa itselleni muutaman kokonaisvaltaisen tavoitteen:

-panosta henkiseen kasvuun ja hyvinvointiin

-panosta niihin asioihin, jotka tekee sinut onnelliseksi

-luo vieläkin paremmat treenirutiinit

-muista myös levätä

 

Kuva: Heikki Sivonen Malleina minun lisäksi ihanat Kirsi ja Tero. 

 

Globe Hopelta on julkaistu  tällä viikolla uusi mallisto, josta esimerkiksi tämä mun päällä oleva Huron-neuletakki on. Olen aina arvostanut sitä, kuinka kekseliäistä kierrätysmateriaaleista Globe Hope tuotteensa valmistaa. Tämäkin takki on kumisaappaan sisävuorikankaasta valmistettu. Sain heiltä teille alennuskoodin eli jos jonkin tuote kiinnostaa, saatte 10% alennuksen koodilla:

Maiju10

11.3.2018 saakka.

Globe Hopen nettikauppaan pääset: tästä

 

Ihanaa viikkoa teille kaikille!

 

 

Share: