Kuva: Laura Iikkanen Vaatteet: N.M.O Design

 

Kukaan ei varmasti ole voinut olla huomaamatta useita super hyviä tarjouksia Black Fridayn kunniaksi. Black Friday on siis Yhdysvalloista lähtöisin oleva kiitospäivän jälkeisenä perjantaina järjestettävä joulusesongin avauspäivä. Kyseinen perjantai on useille kaupoille jopa vuoden suurin yksittäinen ostopäivä. Suurimmassa osassa liikkeitä alennukset kestävät koko viikonlopun.

Itse haluan tukea enemmän kestävää kehitystä, ostaa suurimmaksi osaksi tarpeeseen ja mahdollisimman laadukkaita tuotteita. Lisäksi käytän kuvauksissa lainavaatteita ja mahdollisuuksien mukaan valitsen aina arjessani sen ekologisemman vaihtoehdon. Oli se sitten oma takeaway-kahvikuppi pahvisen sijasta, eettisesti tuotettu kahvipaketti tai vaikka vaate, jonka tuotantoprosessi on läpinäkyvä.

 

Tämän kulutusjuhla viikonlopun kunniaksi ajattelin, että voisin julkaista vajaa vuosi sitten Dashing Designersiin kirjoittamani postauksen siitä, kuinka tunnistat laadukkaan vaatteen:

Miksi laadukkaisiin vaatteisiin kannattaa panostaa? 

Asiaa kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä. Laadukkaiden ja kestävien vaatteiden ostaminen on ekologisuuden ohella taloudellista. Laadukas vaate kestää oikein hoidettuna monta vuotta ja tulee pidemmän päälle edullisemmaksi kuin usean huonolaatuisen tuotteen ostaminen. Tällä hetkellä kansainvälisen vaateteollisuuden kannattavuus kuitenkin perustuu massa -ja halpatuotantoon. Ihmisten halutaan ostavan uusia vaatteita määrällisesti paljon ja usein.

Onko kallis vaate aina laadukas? 

Ehdottomasti ei. Vaatteen kestävyyteen vaikuttaa sen materiaali ja ompelu sekä suunnittelutyö. Kallis vaate voi olla esimerkiksi valmistettu liian ohuesta materiaaleista, samoin kuin halpakin. Mitä yksinkertaisempi (esimerkiksi perus t-paita) vaate on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös halpa vaate voi olla kohtuullisen hyvä. Monimutkaisempien vaatteiden kohdalla todennäköisyys halvalla saatavaan hyvään laatuun laskee.

Minkä perusteella vaate kannattaa valita? 

Ensimmäinen lähtökohta vaatteen hankinnalle on tarve. Ennen kauppaan menoa on hyvä miettiä mihin käyttötarkoitukseen vaatetta tarvitsee ja millaisia ominaisuuksia siltä vaatii. Tärkeää on myös hyvän ja laadukkaan materiaalin valinta ja siisti ompelutyö. Materiaali kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan, jos haluaa esimerkiksi lämpimän vaatteen, lampaan villa on hyvä vaihtoehto. Tekokuituinen vaate voi näyttää villaiselta ja lämpimältä, mutta tekokuitu ei lämmitä. Laadun todellinen arvioiminen kaupassa on haastavaa. Eläinperäisten materiaalien eettisyys ja ekologisuus herättävät usein keskustelua, aiheesta voi lukea halutessaan lisää täältä.  

Mitä kaupassa kannattaa katsoa? 

Ensimmäisenä on tärkeää katsoa vaatteen yleisilmettä. Kannattaa katsoa onko ompeleet, napit ja vetoketjut ommeltu hyvin ja miltä materiaali tuntuu. Halvemmissa vaatteissa kannattaa vertailla myös kahta samanlaista tuotetta, sillä yksilöiden välillä voi olla eroja. Lisäksi kannattaa katsoa materiaalilappua ja pesuohjeita. Ei ole esimerkiksi mielekästä ostaa vaatetta, joka vaatii käsinpesua, jos ei pese koskaan vaatteita käsin. Myyjiltä voi myös kysyä merkkien taustoista tai tehdä itse pohjatyötä esimerkiksi katsomalla merkkien nettisivuilta, mitä he kertovat tuotteidensa valmistuksesta.

(lähde) 

 

Buy less, be more.

xxx, Maiju

Share: